sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Suomennos: Sir Ris ja Kosmimonsteri.

"Rukoilen, Sir...Älkää tehkö tätä..."

Henkilö harmaassa, raitaisessa nahkaisessa kokovartaloasussa, vastasi.
"Et voi muuttaa mieltäni nyt, Fransecosnia." Hän sanoi, hymyillen.
"Tälläistä temppua ei ole koskaan yritetty...Saat tapatatettua itsesi..."
"Hahahahahahahahah! En missään tapauksessa. Olen liian hyvä työssäni."
"Olet liian ylpeä!"
"Nähään maan pinnalla, Franse."
Ilman empimistä, Sir Ris (Sir on hänen etunimensä) hyppäsi levitoivalta tasolta. Fransecosnia (vanha, lihava, lyhyt mies jolla valkoinen parta ja tukka, ja prameat kakkulat (höyrypunkki-tyyliset) nenällään, pukeutuneena turkoosi-harmaisiin ja liiloihin raitoihin) katsoi alas. Suu tosi avoillaan, huolestunut ilme kasvoillaan.
Sir sen sijaan, ei huolestunut ollut yhtään. Pelkokeskittymänsä (11 % Satzukon ihmisistä omaa alueita aivoissaan, jotka ovat vastuussa erilaisista tunteista) oli poistettu aivoistaan 5 vuotta sitten, kun oli 6, katos.  

Vuoksi minkä, hän oli viilettämässä läpi olion nimeltä...

Kosmi-hirviö!

Kosmi-hirviöt ovat kaikkein eriskummallisimpia Satzukon kaikista olioista. Muodostuvat kosmisesta energiasta, ovat 150 kilometriä pitkiä, ja kuitenkin, painavat pelkän tonnin (mikä saattaa kuulostaa paljolta joillekin, mutta jos niiden koko huomioon otetaan, on yllättävän vähän). Hiljattaiset tutkimukset näyttävät että jos menet Kosmi-monsterin läpi, mahtavia, ennustamattomia ja kauhistuttavia asioita tapahtuu sinulle.

Anna oli, totta kai, aikonut tehdä juurikin sen. Mitä vielä, hän oli (kerta on megalomaani ja ultimaattinen jännityksenetsijä) päättänyt hypätä 200 kilometristä, 151:n sijasta, mikä olisi järkevää.

Satzukon ilmakehä ulottuu 300 kilometriin, sen pinnalta. Tosi tarina.

Hän zuumautui kohti hirviötä. Tuli yhä lähemmäs ja lähemmäs kohti petoa. Nauroi innostuneesti, ja kuuluvasti. Ei voinut kuulla itseään niinkään tarkasti, tosin. Pelkästään tuulen vuolaamassa ympärillään.

Alkoi näkemään pilvet tarkemmin. Niiden alapuolella, olisi kosmi-monsteri. Jälkeen muutaman sekunnin...

...hän näki sen.

Eloisasti oranssi, puol-muodoton koralli-hurrikaanilta näyttävä olio, jolla oli silmä massiivisten mittakaavojen (läpimitta 1,7 km). Silmä, johon hän kohdistui. Silmä joka ei edes huomannut häntä. Hän vetäisi vipua selkäreppua muistuttavassa härvelissään. Siivet ojentuivat siitä. Ja sitte tuuli kantoi häntä. Silmään, johon verrattuna Jupiter ei ole oikeastaan mitään.  

Hän liiti. Eteenpäin, aina.

Hirviö huomasi hänet. Se ei yrittänyt tehdä mitään, koska pelkästään typerykset lähestyisivät sitä.

Sitten, läpi ei-voi-ajatellakkaan-asian, hän laskeutui.

Ja hänen näkemyksensä maailmasta muutettiin siinä hetkessä.

Hän pystyi näkemään universumin rakennuspalikoiden uudelleenjärjestelevän itseään joka sekunti hänen elämänsä. Ilman että se vaikutti kehenkään yhtään. Hän näki universumin kun se tehtiin, käyttäen pelkästään lego palikoita. Banaaneja. Suorakulmaisia muotoja. Ympyröitä. T kirjaimia. Kyyneliä. Jää kuutioita. Jumalia.

Ilmeensä oli sellainen kuin järkyttyneen henkilön, joka tiesi että hän kuolisi pian.

Hän ymmärsi kuinka merkityksettömiä kaikki yksilöinä ovat, suuressa juonessa asioiden. Ja kuinka tärkeitä, samaan, ja eriin, aikaan.

Hän oli yhä järkyttynyt.

Ymmärsi kuinka naurettavia kaikki riidat jokaisen ovat.

Kyynel pyörähti alas poskeaan.

Kuinka typeriä ristiriidat ovat.

Katkera, raivostunut ja suruisa kyynel.

Kuinka minimaalisia minkäänlaiset fiilingit ovat.

Mutta sitten kyyneleestä tuli ei mitään muuta kuin suolavettä jonka on tarkoitus puhdistaa silmä.

Miksi jokainen on mielisairas. Miksi jokainen on täysin paha. Miksi kenenkään ei pitäisi elää muiden kanssa.

Hän oli ilmeetön, joka itsessään, on ilme.

Hän myös ymmärsi miksi jokaisen tulisi tehdä juuri se.

Silmänsä kiilsivät tiedosta.

Mutta kun hän ymmärsi sen, myös ymmärsi kuinka sisällyksetöntä sen kaiken tajuaminen, oikeastaan on.

Silti ne kiilsivät.

Mielensä alkoi sulaa. Sitten haihtui hänestä.

Sitten ne kiilsivät ei enää.

Kaikki mitä oli jäljellä, oli tyhjä tila. Avaruus. Välilyönti.

































Ei ollut enää Sir Risiä. Ainoastaan keho joka joskus kuului hänelle.

Sitten se muuttui saippuakupliksi.

Jälkeen pienimmän murtosasekunnin, hän uudelleensyntyi. Ensin, kehonsa. Se oli melkein sama. Paitsi täydellisempi. Ei sairaudet, ei traumat vielä olleet sitä raapineet.

Sitten mielensä syntyuudelleen. Yhtä koskematon kuin kehonsa.

Nyt, tosin, hän tunsi olevansa yhtä kaiken kaa Mega-versumissa. Kuten hän oli aina ollut.

Se ei tuntunut juurikaan eriltä

Ilmeensä oli nyt muuttunut rauhaisaksi. Hänellä oli tyynilme kasvoillaan.

Sit se leveni virneeksi, kun näki hänen, ja kaikkien muiden koko elämien salamoivan edessään, minsoissa (kutsua niitä minuuteiksi, kuitenkin, on naurettavaa).
---------------------------------------------------------
Hän näki kaiken muuttuvan spiraaliksi. Näkymäksi kaleidoskoopista. Pieni piste. Joka meni kauemmas, silti lähestyen häntä rivakalla vauhdilla.

Hän näki kaiken enemmästä määrästä universumeita kuin voin kuvitella. Hänen uudelleen muodostunut mielensä revittiin rikki, ja tehtiin uudelleen samaan aikaan. Hänen uudelleen muotoutunut kehonsa muuttui joksikin oksettavan mielikuvituksen riipimäksi. Kosmiset voimat kutkuttellivat hänen vatsaansa. Ulko Megaversaaliset voimat yrittivät vetäistä hänet pois kaikesta, joka ei ole mitään verrattuna EIMIHINKÄÄN. Joka ei ole mitään verrattuna yksittäiseen atomiin.

Nämä, ja kymmenentuhatta muuta asiaa tapahtuivat hänelle.

Sitten hän lennähti ulos hirviön peräaukosta, ja putosi maahan (joka oli kolme metriä hänen alapuolellaan) yhtä perusteellisesti kuin höyhen.

Lehdistön edustaja, ja tusinoittan faneja oli siellä, odottamassa häntä. Hän oli lojumassa vierellä lehmän.

"Muu."

"Hei itsellesi." Sir sanoi.

Reportteri sanoi:

"Tuo oli uskomatonta Sir! Miltä sinusta tuntuu?"

"Jaah...mitä mulle just tapahtu, oli jännittävin ja ihmeellisin asia joka on, ja koskaan tulee tapahtuun mulle. Päättelee siitä itte." Hän hymyili kameroille.

"No, arvaan että se oli sitten jotain, se." Reportteri naurahti.

"Totta kai." Sir sanoi, yhä hymyillen korvasta korvaan (kuvaannollisesti).

"Mitä tapahtui tuon jutun sisällä?"

"No, et sää mua usko, mutta oikeestaan kaikki, luulisin."

"Kaikki. Liittoiletko, kenties hieman.

"Nääh. En yhthää."

"No, olet varmasti läkähtynyt, joten lopetamme haastattelun tähän."

"Jos vaadit."

"Kiitos tilaisuudesta jutella kanssasi.
Sir Ris, kaikki, ennätyksen tekijä! Yksi, ja mahdollisesti ainoa, joka on sukeltanut läpi Kosmi-hirviön!"

Yleisö hurrasi. Sir vilkutti heille, sitten nosti heille kaksi peukkuu ylös.

EPILOGI:

Hänen tavallinen, pitkä ruskea tukkansa tanssi tuulessa. Hän odotteli Fransecosniaa. Kestää kaksi ja puoli tuntia päästä takaisin maahn taivaista. Hän oli soittanut Fransecosnialle kertoakseen että on kunnossa, eikä ollut kuollut, kuten hän oli luvannut. Vain uudelleenrakennettu. Franse oli nauranut tälle, hän oli päätellyt, vitsille. Paitsi, ettei uskonut itseään täysin. Sir oli viettänyt koko ajan kulkien alueella johon oli laskeutunut, ja mihin Franse saapuisi, katsoen kaikkea. Hän sai siitä potkua.

Hän ei ollut ollut täysin totuudellinen reportterille. Mitä hän koki, ei ollut ihmeellisin asia minkä hän kokisi. Koska kaikki on saman arvoista jokaisella tavalla. Ja ei ole, samaan aikaan.

Hän tiesi että kuolisi 26 vuoden päästä, esittäen stunttia johon liittyisi kaksi elefanttia ja helikopteri. Että löytäisi rakkauden viiden vuoden jälkeen, ja se päättyisi 11 päästä. Sitten alkaa uudestaan 13 jälkeen. Ja päättyisi taas jälkeen 23:n.
Hän tiesi myös että oli unohtanut päärynätikkarin taskuunsa kolme päivää sitten. Hän otti sen taskustaan, ja alkoi syömään sitä (hän irrotti kääreen ensin, tietysti)

Hän tiesi että hänen "uusi" tapansa nähdä asiat ja tuntea asiat sais häne pulaan useissa ajankohdissa.

Mutta, (kenties) yllättävästi, hän ei ollut muuttunut dramaattisesti. On oletettvaa ettei väliä mitä tapahtuu, ihmiset silti pitävät oman perusluonteensa, ja antavat sen, mitä onkaan tapahtunut, ohittaa, sen juuri heihin vaikuttamatta.

Hän imeskeli tikkaria, ja näki Fransen aluksen laskeutuvan maahan etäällä. Sadan jäärdin päässä, hirviö alkoi nousta avaruuteen, missä se vaeltaisi vuosia, etsien planeettaa joka olisi sen koti sen elämän seuraavat 10 vuotta. Miksi ne tekevät näin, sitä ei vieläkään tiedetä. Paitsi tietenkin ne jotka ovat vierailleet sisimmissä näiden mainioiden energia eläinten. Ja toki monet kosmiset henkilöitymät tietävät, myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti